• Etusivu
  • Käsitteitä
  • Työsopimuksen irtisanominen
  • Työnantajille
  • Työsopimuksen päättämismenettely
  • Työsopimuksen purkaminen
  • Yhteistoiminta
  • YHTEYS ASIANAJAJAAN

Työsopimuksen irtisanominen

Toistaiseksi voimassa oleva työsuhde on irtisanottavissa toiselle sopijapuolelle tiedoksi annettavalla irtisanomisilmoituksella lain tai sopimuksen mukaista irtisanomisaikaa noudattaen.

Työnantaja saa irtisanoa työsopimuksen vain ja ainoastaan asiallisesta ja painavasta syystä. Työsopimuksen irtisanomisperusteet on jaettu perinteisesti yksilöstä johtuviin ja toisaalta tuotannollisiin ja taloudellisiin perusteihin.

Yksilöstä johtuvat perusteet voivat johtua työntekijän lain- tai sopimuksen vastaisesta teosta, laiminlyönnistä tai käyttäytymisestä. Myös se, ettei työntekijä enää selviydy työtehtävistään voi olla perusteena irtisanomiselle.

Tuotannolliset ja taloudelliset irtisanomisperusteet liittyvät siihen, että tarjolla oleva työ on olennaisesti ja pysyvästi vähentynyt. Lisäksi työnantajalla on velvollisuus tarjota työntekijälle muuta työtä, jos sellaista on tarjolla ja järjestää koulutusta tällaisen muun työn edellyttämässä määrin.

Muita käsitteitä:

Irtisanomisaika
Kilpailukieltosopimus
Koeaika
Määräaikainen työsopimus
Lainvastainen työsopimuksen päättäminen
Liikkeen luovutus
Lomauttaminen
Syrjintäkielto
Työehtosopimus
Työnantajan takaisinottovelvollisuus
Työsopimus
Työsopimuksen irtisanominen
Työsopimuksen purkaminen
Työntekijän velvollisuudet
Työnantajan velvollisuudet
Työtodistus
Vuokratyö
Vuosiloma
Asianajotoimisto Finsta Oy
Puh. 010-470 4004
Fax. 010-470 4008
Gsm. 045-121 4121
www.oikeudenkäynti.fi - Perustietoa oikeudenkäynnistä
www.yrityssaneerausmenettely.fi - Pelasta yrityksesi
www.talousrikos.fi - Perustietoa talousrikoksista

Sivuston toteutus: AdLight